maanantai 26. toukokuuta 2008

Kiirettä pitää ja tuhotöitä ilmiintyy...

Kevät on kiireistä aikaa, niin myös Kaikkosella. Sanomattakin on selvää, että jahka ikää tulee lisää, joutuu pentukoira samalla myös koulunpenkille :). Säännöllisen epäsäännöllisesti on käyty harrastamassa tottelevaisuuskamppailuja muiden koirien häiriköimänä ja lisäksi aloitettu isoveli Arwon tapaan telinejumppa sekä pelastuskoirien eskari. Hyvin on molemmat hommat lähteneet alkuun myös Kaikkosella. Lisäksi käytiin toukokuun alussa näytelmöimässä Tuomarinkartanossa sisko Katlan kanssa. Ja (H)yvin meni se(kin). Vapaa-aikanaan Kaiku harrastaa puutarha- ja puutöitä Porvoossa ja onkin aika etevä niissä puuhissa, erityisesti tiellä törröttävien kasvisten haukkailu ja polttopuiden silppuaminen sujuu vallan hyvällä tehokkuudella. Muutaman viikon päästä laajenevat maisemat lisää, silloin on vuorossa merten valloitus - tai ainakin lähikontakti veneeseen. Että kiirettä tosiaan on pitänyt, yhdet telinejumppahenkiset sukujuhlatkin on jo ehditty viettää ja toisia vietetään tuotapikaa.

Sen verran vaivaton ja mutkaton koiranalku Kaiku 9 kk on edelleen, että piti suorastaan ikuistaa kameraan havaittu tuhotyö. Toista pääosaa esittää molemmista päistä päätön topsi-puikko ;).



lauantai 29. maaliskuuta 2008

Elä huio etelän miäs?

Välillä täytyy heittää OT:ta peliin. Ihan menee mahottomuuksiin tämä hiihtomeininki tällaisinä talvina. Alla näette, missä Etelän Mies oli vielä huitonut menemään suksillaan...

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Teinihäröilyä

Kaikkonen on sitten kolahtanut teini-ikään. Aivan normivanhempien tapaan voimme kysyä, mihin oikein katosi tuo ihana pikku vesseli, joka heilutti häntää valopylväälle, pureskeli kättä hampaannysillään ja hädin tuskin jaksoi lähipuiston ympäri... ja mistä oikein tilalle tuli TUO korvaton, räyhäävä ja komentelevaisuuteen taipuvainen pitkäkoipi? Mikä ihme siinä oikein on, että kaikki tähän asti opittu tuntuu unohtuneen? -tai ei nyt sentään kaikki, mitkään huonot tavat kun eivät ole suinkaan poistuneet!

Etenkin ulkona liikkuminen on muuttunut haukkumisen, kimityksen ja ininän säestämäksi sinne tänne säntäilyksi - jok'ikistä koiraa edes kaukaisesti muistuttavaa otusta pitää kommentoida ja yrittää moikata. Auton tavaratilasta on tullut todellinen sikaosasto, kun juveniili huutaa niin ohitettaville koirille kuin kaikille epäilyttävästi koiria sisältäviltä vaikuttaville autoillekin.

Sisärutiineihin puolestaan on tullut uusi mauste: Kaikkonen hiipii seuraamaan kaikkea mielenkiintoista ja haluttavaa, ja hetken tuumailtuaan päästää kidastaan karmeimman kiljahduksen jota maa päällään kantaa! TAHTOO! -aina ei edes selviä mitä pikkuinen oikein haluaa, mutta tahtotila on voimakas...


Vähän epäselvää mulla nyt...

Talvi tuli

Koko talven kurassa kahlaamisen jälkeen näyttää pikkuinen talvi tulleen käymään, ainakin Itä-Uudellemaalle. Viikonloppuna kirmailtiin siis mökillä lumisissa maisemissa. Alla kuvasatoa.







lauantai 1. maaliskuuta 2008

Lenkkeilyä

Helsinkihän on tunnetusti kivikaupunki, ja Kruununhaka on Suomen kaupunginosista vähäpuistoisin. Niinpä iso osa ulkoilusta tapahtuu hyvinkin kaupunkimaisissa oloissa. Vaan tokihan koiruudet tarvitsevat vastapainoksi hieman rauhallisemmissa maisemissa tehtyjä lenkkejä. Ja vaikka metropolin ytimessä ollaankin, löytyy tällaisia maisemia ällistyttävän läheltä. Suosikkimme on Kivinokka, vanha työväestön mökkialue Herttoniemen eteläosassa, linnuntietä vain noin kolmen kilometrin päässä meiltä. Harva helsinkiläinenkään on tutustunut näihin maisemiin! Täällä on talvisin monesti oikein rauhallista, ja tällä kerralla koirat saivatkin temmeltää mereisessä ympäristössä suhteellisen vapaamuotoisesti .

Tällaista menoa meillä oli eilen:



Mukana siis Arska ja Kaikkonen (perävaunu ja perävaunu) sekä Hemppanen (josta ei myöskään ole juurikaan porukan veturiksi) ... ja maisemat!

MUOKS: Kivinokassa(kaan) ei koiria tule pitää vapaina. Koirien pito irrallaan kaupunkialueella on kielletty järjestyslaissa! Omalla vastuullamme olemme päästäneet koirat leikkimään valvotuissa tilanteissa ja äärimmäistä varovaisuutta noudattaen.

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Sapuskaa pliis

Pienenä kevennyksenä yksi perheemme rutiineista, musikaalinen alkupala jokaikiselle ruokahetkelle - solistina Arwo-Merkki.

lauantai 23. helmikuuta 2008

Tapaus Portaat

Viikko sitten Kaikale kompastui kotirappumme portaissa, liukastui kai ja mätkähti kevyesti rähmälleen. Ei siinä mitään, jatkettiin normaalisti. Vaan seuraavalla kerralla kun oltiin tulossa lenkiltä tekikin puolivuotiaamme täyden topin, tenän, vastahangan ja kieltäytymisen portaiden alapäässä. Ihme homma, alashan oltiin menty ihan normaalisti. Ei auta maanittelu, houkuttelu, lahjonnan yritys. Pentu siis sylkkyyn ja himaan. Seuraava ulkoilu - liinat kiinni, ei tonne, no way, jäkitys. Eikun perusmenetelmät käyttöön: vähitellen, baby steps, askel(ma) kerrallaan. Just joo. Lihapullalla just ja just etutassu kaksi askelmaa ylös, takatassut tiukasti lattialla. Ja taas pentu kainaloon ja...

Pari päivää harjoittelimme portaille astumista, ilman mitään varsinaista edistystä. Kaikkonen oli siis kannossa joka lenkin lopuksi, huoh...

Nyt olivat erilaiset kokeilut jo tarpeen. Nostetaan siis pentu portaiden yläpäähän, ja juu, menee ylös - haa, edistystä! Pentu muutaman askeleen verran alapäästä ylöspäin - eips, kipinkapin takaisin alas. Hmmm, rähmäys. Pinnahan tässä alkaa kiristyä, ei kai sitä voi viikkotolkulla temppuilla yksissä rapuissa. Vaan mitäs teet, yrität.

Seuraavana aamuna siippa tuli aamu-ulkoilulta riemuissaan: -Nyt se tuli portaat itse! -No miten ihmeessä se onnistui? -kokeilin vähän tuupata sitä alkuun, tokalta portaalta se vaan lähti meneen...!!!

No eipä ollut tullut mieleen että se tietty kaipasi rohkaisun, että "kyllä siitä mennä voi", ei mitään epäluuloja herättävää nameilla houkuttelua. Kumma heppu, sen koommin ei portaissa ole nimittäin ollut mitään ongelmia!


Jou, moon Ihme Häiskä

torstai 24. tammikuuta 2008

Mokilla

Talven mittaan olemme totutelleet arkimokkeiluun. Pikkukoiralle on ollut vaikea ymmärtää, että mokilla voidaan olla ihan niin kuin kotonakin - tehdään hommia, nukutaan myös sisällä, yövytään ilman kesäisiä kukkumisia, lämmitetään hellaa ja uunia, ja niin edelleen. Vähitellen penneli on alkanut ottaa iisisti, ja uni maittaa jo paremmin kuin kotona...


Se mikään aasi oo... haloo

Mokkeilussahan raittiin ilman ja reippaan ulkoilmaelämän tarkoituksena on ruumiin ja sielun kokonaisvaltainen harjoittaminen, karaistaminen ja miksei viihdyttäminenkin. Hiljaisuus auttaa keskittymään oman itsensä löytämiseen, olemiseen ilman arjen paineita, ja "hitaan elämän" löytämiseen arjen kiireiden alta. Olemisen yksinkertaisuus korostaa henkisyyttä, ruumiillinen ponnistelu sielukkuutta, ankarat olosuhteet... pihalla kirmailua?

Pojilla todella on mukava vauhti ja temmellys päällä aina kun ollaan mokilla. Kaupungissa ei sellaiseen äkämölöilyyn ole mahdollisuuksia juuri milloinkaan. Eikä meno varsinaisesti lopu pihalle: tuvan toiminnot ovat pikkukoiralle äärettömän mielenkiintoisia. Halkojen lisäys hellaan, tulen ääni, nurkkien ja lattialankkujen välien vetoisuus, yön hiljaisuus - kaikkia on syytä tutkia, haistella, kuunnella ja tarvittaessa kommentoida vähintään yliäänikiljahduksella tai parilla...

Ai niin, miksi "mokilla"? Noh, Heimo-partakoltiaiselta joskus hukkuvat alkukirjaimet ("eimo n ieno oika!"), joskus taas ääkköset ("paivaa, allomarka elain!"). Tällä kerralla ilmiö osui mökin kohdalle. (;-))

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Joulutauko


Aina aukomassa päätään?

No niin, ensimmäisen adventin ja loppiaisen välisen yön jälkeen onkin aika palata haukkuvien kirjoihin. kaikkonen onkin venähtänyt tällä välillä aikamoiseksi esiteiniksi - vaikkei mittaa senteissä ja kiloissa kovin paljon olekaan (46-7 cm ja 15 kg), niin se pehmeä pentu joka terrorisoi kulmien koirakundeja on vaihtunut jalkavaan jätkään joka kyllä ilmoittaa paheksuntansa kaikista ympäristön outouksista, mutta suhtautuu niin koira- kuin ihmiskohtaamisiinkin sekä hyväntahtoisesti että asiaankuuluvan nöyrästi. Elämä on kivaa!

Myös sisäsiisteys on tullut ilmeisesti jäädäkseen - paperit on poistettu eteisestä, matot ovat saaneet olla kuivina, eivätkä aamuherätyksetkään enää tapahdu epäinhimilliseen aikaan. Merkittäköön siis historiankirjoihin että viimeiset sisäpissat lipsahtivat salin matolle joulukuun kolmannella viikolla. Nyt olemme sellaisessa tahdissa, että aamulla tehdään ensimmäisenä pikkukävely, sitten varsinainen aamulenkki kolmen koiran voimin, aamuruoan jälkeen vielä pieni kävely puiston ympäri. Iltapäivällä tehdään vielä yksi välikävely puistossa, sitten kaikkien yhteinen iltalenkki, ja iltaruoan jälkeen käydään jälleen pikku kierroksella. Ilta lopetetaan vielä "pikkupissaan" koko porukalla. Noh, kyllähän tällaisella seitsemän ulkoilun päivärytmillä pitääkin pysyä lattiat kuivana...

Koulutusrintamalla on myös edetty jonkin verran. Joulukuulla kävimme lappalaiskoirien toko-aamussa opettelemassa alkeiden aakkosia. Nyt on harjoiteltu lähinnä sivulle tuloa (alkaa jo sujua), seuraamista (tähän on luontaisia taipumuksia), luoksetuloa (hyvissä olosuhteissa pomminvarmaa ;-) sekä maahanmenoa (vaatii vielä hienosäätöä) ja istumista (toimii). Hihnassa kulkemista on tietenkin treenattu ankarasti, ja ottaen huomioon pentukoiran koko ajan muuttuvat kiinnostuksen kohteet on vetämättömyyskoulutus onnistunut vähintäänkin kohtalaisesti.


Olihan luntakin välillä, heh

Entäs sitten pentukoirien perisynti, paikkojen ja tavaroiden tuhoaminen? Koko ajan on itse asiassa odoteltu milloin se alkaa, ja ensimmäisen tyynyt kohdattua kohtalonsa näytti jo pahalta. Mitään tuhoaaltoa ei ole kuitenkaan tullut! Kyytiä on saanut muutama postiluukusta väärällä hetkellä kolahtanut ilmaisjakelutuote, ja Hemppasen valjaiden lukko osoittautui vastustamattoman herkulliseksi. Tässä kuitenkin kaikki - eli ei oikeastaan mitään.

Tällä välin on tietysti bongattu paljonkin asioita. Joululahjat olivat toki kivoja, mutta parasta oli joulukinkun paisto! Tämän onnen odotuksen sai Kaikkonen kokea peräti kahdesti! Uutta vuotta otettiinkin sitten vastaan turvallisesti Epoon torpalla, kaukana kaupungin paukkeesta, humalaisesta ihmisvilinästä ja lasinsiruista. Tunnelmointia...


samppanjaa ja paahtopaistia, tähtitaivas ja tulen loimu.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

The Stray Dog



In honour of our Dutch friends, the first post for a long time, as well as the first of the new year, appears in English (well, you tell me the logic behind that...)

Anyway, here's a short recap: Kaiku the Stray Dog came to us in October, just 11 weeks of age. (in fact he's not a stray, of course not, but more on that a bit later). The first weeks and months have been filled with many happy occasions, some incidents and even a few accidents, all pretty harmless though. Kaiku has grown into a house-trained "pup" of over 5 months, a confident and frienly character.

Heimo the bearded collie (now 12, unbelievable!) and Arwo, the older Lapponian herder (already 4 and as fiery as ever), are taking good care of the little one. Heimo only intervenes when absolutely necessary, but also with absolute authority. Arwo, on the other hand, is the definitive tell-tale: whatever Kaiku is doing that might be interpreted as not accepted, Arwo will come to either of the humans to inform that unlawful activities are taking place among the household's adolescent canine fraction, and that he should be exepmted of any punishment, in light of his voluntary cooperation and apparent innocence. This kind of activity is mostly connected to Kaiku having a taste of Jerry the cat in the most friendly manner - a sentiment not necessarily shared by the little feline pensioner (now almost 16).

As for the appearance of Kaiku, one of our friends stated that he looks like "a melancholic stray dog", with ears pointed sideways and a grunt on his face... hence the title, and the nickname. Naturally, his nicks are many: "Kaiks", "Kai-Kai", "Kaikulainen", "Kaikkonen", "Kaikale", ...

As January progresses the days will get longer and we might even have some snow, eventually. Until that time, it's muddy paws, walks in the rain, darkness in the city. But hey, life is life.