Piru on irti!

Tänään oli taas odotettu päivä (ainakin isäntäväen odottama...) kun Kaikulle (jota myäs Hiipiväksi Haamuksi kutsutaan) oli luvassa viimeviikkoisen riekkulenkin tapainen sukulaisvierailu: Katla-siskon (a.k.a. Pussipiru) kanssa oli määrä lähteä Torpparinmäen pelloille kirmailemaan.

Päivä oli sumuinen mutta se ei menoa haitannut. Sisarukset tuntuivat tunnistavan toisensa, ainakin leikki alkoi noin nanosekunnin sisällä kohtaamisesta. Meno oli tietty pentumaisen... päätöntä (sic!) ;-)

Aluksi juostiin ristiin rastiin, hypittiin ja riehuskeltiin muuten vain...


...sitten kreikkalaisroomalaista...


...vapaapainia...


kyynärpäätä kylkeen, reilu homma (joojoo, kyynärpää on ylempänä)


ota kiinni mistä saat


tunnista ruumiinosat


Kaikale halusi leikkiä myös Taigan kaa...


Pikkupennelit temmelsivät tauotta, ja badigaardit Taiga ja Arska yrittivät pitää jöötä minkä keskinäiseltä teerenpeliltään ehtivät: Arskan mielestä Taiga oli aikasen ihana...


Se mitä kuvista ei voi kunnolla päätellä on pienokaisten koko, absoluuttinen tahi suhteessa toisiinsa. Silminnäkijäarvioiden mukaan Hiipivä Haamu on aavistuksen verran korkeampi ja selvästi "tankimpi" vartaloltaan. Pussipirun pää taas ...hihi... no se on oikein kaunis, ja aivan oikean kokoinen! Juoksuvauhdissa Katla jätti Kaikun selvästi, onhan sillä kotona sprinttikoutsina vinttikoira...

Lopuksi vielä Kaikulaisen "poseeraus":


Tänään bongattu: oman haukun kaiku

Hammasteluja, hammasleluja

AUTS! Taas on pennelin kulmahammas kajahtanut pahaa-aavistamattomaan isovarpaaseen. RÄYH! Partakoltiaisen korva on saanut uuden tunnistusmerkinnän Kaikulaisen rei'ittimestä. MMÄYH! Katti on torjunut pikkuisen ilmastointiajatukset omalla terävähköllä tavallaan. IUIUIU! Nyt vastassa onkin Arskan kouliintunut kidallinen.

Pikkupennelin purukalusto tuntuu kaipaavan jatkuvaa harjaannusta niin hammastelun jalossa taidossa kuin kaiken liikkuvan pureskelussakin. Niinpä yllä kuvatun kaltainen meteli on itsestään selvä osa Kai-Kain hereilläoloaikoja. Tämähän on tuttua kaikissa penneliperheissä - hammasperäinen itseilmaisu saa tosiaan monia muotoja. Tähän asti on kuitenkin vältytty kaikelta remontointiin tai varusteiden kierrättämiseen johtavalta. Salaisena aseenamme tässä taistelussa ovat olleet isäntäväen paristokotelot ;-) joiden tukeva pahvi on kestänyt pikkuisen raatelua varsin pitkään. Samalla tukeva laatikko on luonut autenttisen, alakerran naapureiden ihaileman äänimaiseman: klonk, raah, KLONK, KLONKklonkPANG!

Salainen ase otetaan käyttöön aina kun tarvetta ilmenee, edellyttäen että tuotantolinjalta on valmistunut uusi kehitysversio. Tänä aamuna Kaikulous tuntui kaipaavan pientä väsytystä, joten törkkäsin tähän asti pisimmälle kehitetyn mallimme ihmeteltäväkseen. 18 sekuntia myöhemmin tilanne oli alla kuvatun kaltainen.



Aseemme oli epäonnistunut surkeasti: se luoksepääsemättömyys, joka aiemmin on jaksanut innostaa väsyttävään pureskeluun, olikin mennyttä! Pikku Jaws on murtanut koodimme, soluttautunut tuotantolinjaamme ja saanut käyttöönsä strategisen tietotaidon aseemme purkamiseen, tai sitten vain käyttänyt aikansa oman tuhovoimansa kehittämiseen. Nyt ovat entistä paremmat neuvot kalliit!

(PS. keskimääräinen elinikä viinilaatikolla on ollut tähän mennessä useita minuutteja, jopa varttitunnin verran. Välillä Arska tosin haluaa osallistua, ja silloin laatikon elämänliekki alkaa tietenkin lepattaa sekunneissa.)

Tällä välin bongattu: pyykkikone, Porvoon vanha kaupunki