Mokilla

Talven mittaan olemme totutelleet arkimokkeiluun. Pikkukoiralle on ollut vaikea ymmärtää, että mokilla voidaan olla ihan niin kuin kotonakin - tehdään hommia, nukutaan myös sisällä, yövytään ilman kesäisiä kukkumisia, lämmitetään hellaa ja uunia, ja niin edelleen. Vähitellen penneli on alkanut ottaa iisisti, ja uni maittaa jo paremmin kuin kotona...


Se mikään aasi oo... haloo

Mokkeilussahan raittiin ilman ja reippaan ulkoilmaelämän tarkoituksena on ruumiin ja sielun kokonaisvaltainen harjoittaminen, karaistaminen ja miksei viihdyttäminenkin. Hiljaisuus auttaa keskittymään oman itsensä löytämiseen, olemiseen ilman arjen paineita, ja "hitaan elämän" löytämiseen arjen kiireiden alta. Olemisen yksinkertaisuus korostaa henkisyyttä, ruumiillinen ponnistelu sielukkuutta, ankarat olosuhteet... pihalla kirmailua?

Pojilla todella on mukava vauhti ja temmellys päällä aina kun ollaan mokilla. Kaupungissa ei sellaiseen äkämölöilyyn ole mahdollisuuksia juuri milloinkaan. Eikä meno varsinaisesti lopu pihalle: tuvan toiminnot ovat pikkukoiralle äärettömän mielenkiintoisia. Halkojen lisäys hellaan, tulen ääni, nurkkien ja lattialankkujen välien vetoisuus, yön hiljaisuus - kaikkia on syytä tutkia, haistella, kuunnella ja tarvittaessa kommentoida vähintään yliäänikiljahduksella tai parilla...

Ai niin, miksi "mokilla"? Noh, Heimo-partakoltiaiselta joskus hukkuvat alkukirjaimet ("eimo n ieno oika!"), joskus taas ääkköset ("paivaa, allomarka elain!"). Tällä kerralla ilmiö osui mökin kohdalle. (;-))