Joulutauko

Aina aukomassa päätään?

No niin, ensimmäisen adventin ja loppiaisen välisen yön jälkeen onkin aika palata haukkuvien kirjoihin. kaikkonen onkin venähtänyt tällä välillä aikamoiseksi esiteiniksi - vaikkei mittaa senteissä ja kiloissa kovin paljon olekaan (46-7 cm ja 15 kg), niin se pehmeä pentu joka terrorisoi kulmien koirakundeja on vaihtunut jalkavaan jätkään joka kyllä ilmoittaa paheksuntansa kaikista ympäristön outouksista, mutta suhtautuu niin koira- kuin ihmiskohtaamisiinkin sekä hyväntahtoisesti että asiaankuuluvan nöyrästi. Elämä on kivaa!

Myös sisäsiisteys on tullut ilmeisesti jäädäkseen - paperit on poistettu eteisestä, matot ovat saaneet olla kuivina, eivätkä aamuherätyksetkään enää tapahdu epäinhimilliseen aikaan. Merkittäköön siis historiankirjoihin että viimeiset sisäpissat lipsahtivat salin matolle joulukuun kolmannella viikolla. Nyt olemme sellaisessa tahdissa, että aamulla tehdään ensimmäisenä pikkukävely, sitten varsinainen aamulenkki kolmen koiran voimin, aamuruoan jälkeen vielä pieni kävely puiston ympäri. Iltapäivällä tehdään vielä yksi välikävely puistossa, sitten kaikkien yhteinen iltalenkki, ja iltaruoan jälkeen käydään jälleen pikku kierroksella. Ilta lopetetaan vielä "pikkupissaan" koko porukalla. Noh, kyllähän tällaisella seitsemän ulkoilun päivärytmillä pitääkin pysyä lattiat kuivana...

Koulutusrintamalla on myös edetty jonkin verran. Joulukuulla kävimme lappalaiskoirien toko-aamussa opettelemassa alkeiden aakkosia. Nyt on harjoiteltu lähinnä sivulle tuloa (alkaa jo sujua), seuraamista (tähän on luontaisia taipumuksia), luoksetuloa (hyvissä olosuhteissa pomminvarmaa ;-) sekä maahanmenoa (vaatii vielä hienosäätöä) ja istumista (toimii). Hihnassa kulkemista on tietenkin treenattu ankarasti, ja ottaen huomioon pentukoiran koko ajan muuttuvat kiinnostuksen kohteet on vetämättömyyskoulutus onnistunut vähintäänkin kohtalaisesti.


Olihan luntakin välillä, heh

Entäs sitten pentukoirien perisynti, paikkojen ja tavaroiden tuhoaminen? Koko ajan on itse asiassa odoteltu milloin se alkaa, ja ensimmäisen tyynyt kohdattua kohtalonsa näytti jo pahalta. Mitään tuhoaaltoa ei ole kuitenkaan tullut! Kyytiä on saanut muutama postiluukusta väärällä hetkellä kolahtanut ilmaisjakelutuote, ja Hemppasen valjaiden lukko osoittautui vastustamattoman herkulliseksi. Tässä kuitenkin kaikki - eli ei oikeastaan mitään.

Tällä välin on tietysti bongattu paljonkin asioita. Joululahjat olivat toki kivoja, mutta parasta oli joulukinkun paisto! Tämän onnen odotuksen sai Kaikkonen kokea peräti kahdesti! Uutta vuotta otettiinkin sitten vastaan turvallisesti Epoon torpalla, kaukana kaupungin paukkeesta, humalaisesta ihmisvilinästä ja lasinsiruista. Tunnelmointia...


samppanjaa ja paahtopaistia, tähtitaivas ja tulen loimu.

The Stray Dog

In honour of our Dutch friends, the first post for a long time, as well as the first of the new year, appears in English (well, you tell me the logic behind that...)

Anyway, here's a short recap: Kaiku the Stray Dog came to us in October, just 11 weeks of age. (in fact he's not a stray, of course not, but more on that a bit later). The first weeks and months have been filled with many happy occasions, some incidents and even a few accidents, all pretty harmless though. Kaiku has grown into a house-trained "pup" of over 5 months, a confident and frienly character.

Heimo the bearded collie (now 12, unbelievable!) and Arwo, the older Lapponian herder (already 4 and as fiery as ever), are taking good care of the little one. Heimo only intervenes when absolutely necessary, but also with absolute authority. Arwo, on the other hand, is the definitive tell-tale: whatever Kaiku is doing that might be interpreted as not accepted, Arwo will come to either of the humans to inform that unlawful activities are taking place among the household's adolescent canine fraction, and that he should be exepmted of any punishment, in light of his voluntary cooperation and apparent innocence. This kind of activity is mostly connected to Kaiku having a taste of Jerry the cat in the most friendly manner - a sentiment not necessarily shared by the little feline pensioner (now almost 16).

As for the appearance of Kaiku, one of our friends stated that he looks like "a melancholic stray dog", with ears pointed sideways and a grunt on his face... hence the title, and the nickname. Naturally, his nicks are many: "Kaiks", "Kai-Kai", "Kaikulainen", "Kaikkonen", "Kaikale", ...

As January progresses the days will get longer and we might even have some snow, eventually. Until that time, it's muddy paws, walks in the rain, darkness in the city. But hey, life is life.

Kolme kuningasta

Kaikkonen on muuten pannut pakettiin kaksi tämän kulmakunnan kunkkua. Nyt kun rokotukset ovat kunnossa niin on alettu tutustua näihin Säätytaloa kiertäviin karvakuonoihin, luvan kanssa ja hihna löysällä - kun tässä nähdään miltei päivittäin niin kaimiolaista hihnassatapaamattomuuspolitiikkaa on käytännössä mahdotonta toteuttaa, joten parempi sitten tutustua niihin joita ei välttääkään voi.

Tästä isosta porukasta on aiemmin erottunut kaksi arvokasta ja arvonsa tuntevaa vanhempaa herraa, Roope ja Pena. Roope on puolipartis, 13 vee, Pena taas labu, kohta 14. Kavereita ovat keskenään, ja Roope huolehtii siitä, että kaikki saavat asianmukaiset haukut osakseen.

Viime perjantaina osuimme Kaikkosen kanssa samaan aikaan Penan kanssa kierrokselle. Pienen haukun kera Kaide hipsi Penan luo, nokat vastakkain ja hännät pystyyn. Yksi kimakka komennus, ja Pena peruutti muihin touhuihin: "hullu pentu, ei mitään kunnioitusta!"

Eilen nähtiin Roope. Tämä olikin vaikeampi tapaus - lähestyä täytyi suorastaan VesaK:n jalkojen välistä. Lähemmäs käytiin silti sentti sentiltä. Roope käytti tilaisuutta hyväkseen, päästi parhaan komennushaukkunsa. Vaan Kaikkonenpa vain marssi eteenpäin, "kuono vasten kuonoa pum pum, siinä sitä jotakin on..." Siinä haisteltiin ja häntiä heiluteltiin taas hetken verran. Sitten meni Roopelta hermo, karkuun kalppi fleksinsä mitan verran, ettei Kaikale päässyt perään. Sieltä haukkui tympiintyneen näköisenä. Kaikkonen olisi halunnut kovasti leikkiä, nyt kun jää oli murrettu...

Saapas nähdä millainen kunkku tästä pikkuisesta oikein kehittyykään - terve epäilys, terve pelko, terve kylmäpäisyys ja terve ystävällisyys muita koiria kohtaan, ainekset ovat kasassa...

Ettei tule sellaista kuvaa, että kyse on vain pörhentelystä, mainittakoon että esim. 12-vuotiaan seropi Suvi-tytön kanssa leikki alkoi ensimmäisestä ärähdyksestä, ja reilun vuoden ikäisen x-rotuisen Pikku-Roopen kanssa oltaisiin painittu varmaan maailman tappiin jos olisi sattunut koirapuisto kohdalle. Näitä tulevia kavereita on muuten vielä aikamoinen liuta jonossa, täällä kun lähipuistoa todellakin kiertää pari-kolmekymmentä tuttua koirakkoa päivittäin. Osaan pidetään kylmänviileät välit, joitakin väistetään, ja joistain tulee kavereita.

Tällä välin bongattu: korkkiruuvin ääni

Kasvuhavaintoja, ynnä muuta viikkojen varrelta

Isäntäväen hektinen pariviikkoinen on vaatinut veronsa erityisesti bloggailun frekvenssin suhteen. Kaikkonen se vain kasvaa, eilen mitattiin säkäkorkeudeksi noin 43 cm, painoa voidaan vain arvailla (koska pikku riiviö on juuri nyt unessa, enkä TODELLAKAAN aio herättää sitä punnitusta varten!).

Vaan kerrataanpa viime viikkojen tapahtumia. Hauskaa on ollut seurata, että tietyt asiat alkavat upota Kaikkosen päähän. Seuraamista, luoksetuloa, irtipäästämistä ja kiinnostuksen kohteesta pois lähtemistä on harjoiteltu joka ikisellä ulkoilukerralla, ja tietty sisällä aina kun se agendaa sopii. Alkuun kehuttiin oikeista suorituksista kun ne spontaanisti tapahtuivat, sitten lisättiin käskysana, ja nyt aletaan olla siinä pisteessä että käskysana aikaansaa toivottua käyttäytymistä. Lisäksi Kaikkonen on alkanut tarjota varsinkin seuraamista (suupieliään lipoen, mikä kertonee sekä tarjoillun palkkion laadusta että Kaikkosen motiiveista... ;-). Tilanteissa joissa kontakti olisi toivottavaa on myös ollut havaittavissa oma-aloitteisuutta. Ehkä se siitä... vaikka toisessa vaakakupissa alkaa koko ajan enemmän painaa riiviöyden kehittyminen, eli tästä eteenpäin paikoilleen jäämällä mennään takapakkia.

Viime päivinä on ollut myös viitettä siitä, että ulkopissat ovat lyhentymässä ja tihentymässä, olisiko merkkailun esiastetta vaiko luonnollista pissausrohkeuden kehitystä (tähän astihan vähänkin vieraammissa paikoissa on ollut hieman vaikea pissata, ja lenkillä on tyypillisesti tullut yksi kappale pisuja). Jalkakin nousee silloin tällöin!

Konkreettisia tapahtumia on viime viikkoihin mahtunut melko niukasti - arki on ollut lenkkeilyä, lenkkeilyä, lenkkeilyä... Toissa viikonloppuna Kaikkonen oli sentään opaskoirana pikku kaverilleen Vinhalle, joka tuli keskustaan pikku kävelylle. Noh, itse asiassa käytiin Katajanokalla, jossa oli varmaankin yhtä rauhallista kuin V:n kotikonnuillakin... mutta sentään matkustettiin raitiovaunulla ja ihmeteltiin Senaatintorin maisemia. Alla pari tunnelmaotosta koitoksesta.


spåra


poro



Tällä välin bongattu: Kauppatori, isännän ensi vuoden kalenteri (kalenterille tuhoisin seurauksin)

Piru on irti!

Tänään oli taas odotettu päivä (ainakin isäntäväen odottama...) kun Kaikulle (jota myäs Hiipiväksi Haamuksi kutsutaan) oli luvassa viimeviikkoisen riekkulenkin tapainen sukulaisvierailu: Katla-siskon (a.k.a. Pussipiru) kanssa oli määrä lähteä Torpparinmäen pelloille kirmailemaan.

Päivä oli sumuinen mutta se ei menoa haitannut. Sisarukset tuntuivat tunnistavan toisensa, ainakin leikki alkoi noin nanosekunnin sisällä kohtaamisesta. Meno oli tietty pentumaisen... päätöntä (sic!) ;-)

Aluksi juostiin ristiin rastiin, hypittiin ja riehuskeltiin muuten vain...


...sitten kreikkalaisroomalaista...


...vapaapainia...


kyynärpäätä kylkeen, reilu homma (joojoo, kyynärpää on ylempänä)


ota kiinni mistä saat


tunnista ruumiinosat


Kaikale halusi leikkiä myös Taigan kaa...


Pikkupennelit temmelsivät tauotta, ja badigaardit Taiga ja Arska yrittivät pitää jöötä minkä keskinäiseltä teerenpeliltään ehtivät: Arskan mielestä Taiga oli aikasen ihana...


Se mitä kuvista ei voi kunnolla päätellä on pienokaisten koko, absoluuttinen tahi suhteessa toisiinsa. Silminnäkijäarvioiden mukaan Hiipivä Haamu on aavistuksen verran korkeampi ja selvästi "tankimpi" vartaloltaan. Pussipirun pää taas ...hihi... no se on oikein kaunis, ja aivan oikean kokoinen! Juoksuvauhdissa Katla jätti Kaikun selvästi, onhan sillä kotona sprinttikoutsina vinttikoira...

Lopuksi vielä Kaikulaisen "poseeraus":


Tänään bongattu: oman haukun kaiku

Hammasteluja, hammasleluja

AUTS! Taas on pennelin kulmahammas kajahtanut pahaa-aavistamattomaan isovarpaaseen. RÄYH! Partakoltiaisen korva on saanut uuden tunnistusmerkinnän Kaikulaisen rei'ittimestä. MMÄYH! Katti on torjunut pikkuisen ilmastointiajatukset omalla terävähköllä tavallaan. IUIUIU! Nyt vastassa onkin Arskan kouliintunut kidallinen.

Pikkupennelin purukalusto tuntuu kaipaavan jatkuvaa harjaannusta niin hammastelun jalossa taidossa kuin kaiken liikkuvan pureskelussakin. Niinpä yllä kuvatun kaltainen meteli on itsestään selvä osa Kai-Kain hereilläoloaikoja. Tämähän on tuttua kaikissa penneliperheissä - hammasperäinen itseilmaisu saa tosiaan monia muotoja. Tähän asti on kuitenkin vältytty kaikelta remontointiin tai varusteiden kierrättämiseen johtavalta. Salaisena aseenamme tässä taistelussa ovat olleet isäntäväen paristokotelot ;-) joiden tukeva pahvi on kestänyt pikkuisen raatelua varsin pitkään. Samalla tukeva laatikko on luonut autenttisen, alakerran naapureiden ihaileman äänimaiseman: klonk, raah, KLONK, KLONKklonkPANG!

Salainen ase otetaan käyttöön aina kun tarvetta ilmenee, edellyttäen että tuotantolinjalta on valmistunut uusi kehitysversio. Tänä aamuna Kaikulous tuntui kaipaavan pientä väsytystä, joten törkkäsin tähän asti pisimmälle kehitetyn mallimme ihmeteltäväkseen. 18 sekuntia myöhemmin tilanne oli alla kuvatun kaltainen.



Aseemme oli epäonnistunut surkeasti: se luoksepääsemättömyys, joka aiemmin on jaksanut innostaa väsyttävään pureskeluun, olikin mennyttä! Pikku Jaws on murtanut koodimme, soluttautunut tuotantolinjaamme ja saanut käyttöönsä strategisen tietotaidon aseemme purkamiseen, tai sitten vain käyttänyt aikansa oman tuhovoimansa kehittämiseen. Nyt ovat entistä paremmat neuvot kalliit!

(PS. keskimääräinen elinikä viinilaatikolla on ollut tähän mennessä useita minuutteja, jopa varttitunnin verran. Välillä Arska tosin haluaa osallistua, ja silloin laatikon elämänliekki alkaa tietenkin lepattaa sekunneissa.)

Tällä välin bongattu: pyykkikone, Porvoon vanha kaupunki

Kipinöitä ja Kaikuja

Sunnuntaina juhlistettiin pyhäpäivää tekemällä pikku ulkoilu Arskan sydämen valitun, Kuutin, sekä pikkusiskonsa Kipinän kanssa. Meno oli odotetun iloista ja riehakasta, erityisesti tietenkin Kaiku ja Kipinä telmivät lähes taukoamatta. Puolitoista tuntia pelloilla teki tehtävänsä: loppuilta sujui torkkumisen merkeissä... alla muutamia tunnelmaotoksia - vaikka kännykameralla olikin vaikeuksia pysyä tilanteen tasalla!



alkuhäröilyä


lähetään meneen


räyh?


*ähinää, puhinaa*


hännästä kii ja kiertoradalle


RÄYH!


Mitä sä sanoit? Älä ala mun kaa...


auts, pirun sänkkäri


*nuuh*


Häh? (väsyneet kaverukset...)


Leikkitäti ja -setä odottaa...


...ryhmäkuvauksen alkua...


...turhaan...

Jipii, kaikilla oli kivaa eikä mitään isompia riitojakaan syntynyt. Tietysti kaksi pentua kimpassa ja vapaana toista tuntia tarkoittaa, että välillä äristään enemmän tosissaan. Kipsu ja Kai-Kai kuitenkin hoitivat pikku erimielisyydetkin koiramaisesti pois päiväjärjestyksestä, ja niinpä koko porukalle jäi reissusta hyvä tunnelma!

Tällä välin bongattu: ensilumi