tiistai 18. maaliskuuta 2008

Teinihäröilyä

Kaikkonen on sitten kolahtanut teini-ikään. Aivan normivanhempien tapaan voimme kysyä, mihin oikein katosi tuo ihana pikku vesseli, joka heilutti häntää valopylväälle, pureskeli kättä hampaannysillään ja hädin tuskin jaksoi lähipuiston ympäri... ja mistä oikein tilalle tuli TUO korvaton, räyhäävä ja komentelevaisuuteen taipuvainen pitkäkoipi? Mikä ihme siinä oikein on, että kaikki tähän asti opittu tuntuu unohtuneen? -tai ei nyt sentään kaikki, mitkään huonot tavat kun eivät ole suinkaan poistuneet!

Etenkin ulkona liikkuminen on muuttunut haukkumisen, kimityksen ja ininän säestämäksi sinne tänne säntäilyksi - jok'ikistä koiraa edes kaukaisesti muistuttavaa otusta pitää kommentoida ja yrittää moikata. Auton tavaratilasta on tullut todellinen sikaosasto, kun juveniili huutaa niin ohitettaville koirille kuin kaikille epäilyttävästi koiria sisältäviltä vaikuttaville autoillekin.

Sisärutiineihin puolestaan on tullut uusi mauste: Kaikkonen hiipii seuraamaan kaikkea mielenkiintoista ja haluttavaa, ja hetken tuumailtuaan päästää kidastaan karmeimman kiljahduksen jota maa päällään kantaa! TAHTOO! -aina ei edes selviä mitä pikkuinen oikein haluaa, mutta tahtotila on voimakas...


Vähän epäselvää mulla nyt...

1 kommentti:

Kirsi kirjoitti...

Tervetuloa teiniongelmaisten maailmaan. Epätoivon synkeimpinä hetkinä, ummistan silmäni ja toivon ajan kuluvan nopeasti, että saan fiksun koiran alkuni takaisin