Kiirettä pitää ja tuhotöitä ilmiintyy...

Kevät on kiireistä aikaa, niin myös Kaikkosella. Sanomattakin on selvää, että jahka ikää tulee lisää, joutuu pentukoira samalla myös koulunpenkille :). Säännöllisen epäsäännöllisesti on käyty harrastamassa tottelevaisuuskamppailuja muiden koirien häiriköimänä ja lisäksi aloitettu isoveli Arwon tapaan telinejumppa sekä pelastuskoirien eskari. Hyvin on molemmat hommat lähteneet alkuun myös Kaikkosella. Lisäksi käytiin toukokuun alussa näytelmöimässä Tuomarinkartanossa sisko Katlan kanssa. Ja (H)yvin meni se(kin). Vapaa-aikanaan Kaiku harrastaa puutarha- ja puutöitä Porvoossa ja onkin aika etevä niissä puuhissa, erityisesti tiellä törröttävien kasvisten haukkailu ja polttopuiden silppuaminen sujuu vallan hyvällä tehokkuudella. Muutaman viikon päästä laajenevat maisemat lisää, silloin on vuorossa merten valloitus - tai ainakin lähikontakti veneeseen. Että kiirettä tosiaan on pitänyt, yhdet telinejumppahenkiset sukujuhlatkin on jo ehditty viettää ja toisia vietetään tuotapikaa.

Sen verran vaivaton ja mutkaton koiranalku Kaiku 9 kk on edelleen, että piti suorastaan ikuistaa kameraan havaittu tuhotyö. Toista pääosaa esittää molemmista päistä päätön topsi-puikko ;).

Elä huio etelän miäs?

Välillä täytyy heittää OT:ta peliin. Ihan menee mahottomuuksiin tämä hiihtomeininki tällaisinä talvina. Alla näette, missä Etelän Mies oli vielä huitonut menemään suksillaan...

Teinihäröilyä

Kaikkonen on sitten kolahtanut teini-ikään. Aivan normivanhempien tapaan voimme kysyä, mihin oikein katosi tuo ihana pikku vesseli, joka heilutti häntää valopylväälle, pureskeli kättä hampaannysillään ja hädin tuskin jaksoi lähipuiston ympäri... ja mistä oikein tilalle tuli TUO korvaton, räyhäävä ja komentelevaisuuteen taipuvainen pitkäkoipi? Mikä ihme siinä oikein on, että kaikki tähän asti opittu tuntuu unohtuneen? -tai ei nyt sentään kaikki, mitkään huonot tavat kun eivät ole suinkaan poistuneet!

Etenkin ulkona liikkuminen on muuttunut haukkumisen, kimityksen ja ininän säestämäksi sinne tänne säntäilyksi - jok'ikistä koiraa edes kaukaisesti muistuttavaa otusta pitää kommentoida ja yrittää moikata. Auton tavaratilasta on tullut todellinen sikaosasto, kun juveniili huutaa niin ohitettaville koirille kuin kaikille epäilyttävästi koiria sisältäviltä vaikuttaville autoillekin.

Sisärutiineihin puolestaan on tullut uusi mauste: Kaikkonen hiipii seuraamaan kaikkea mielenkiintoista ja haluttavaa, ja hetken tuumailtuaan päästää kidastaan karmeimman kiljahduksen jota maa päällään kantaa! TAHTOO! -aina ei edes selviä mitä pikkuinen oikein haluaa, mutta tahtotila on voimakas...


Vähän epäselvää mulla nyt...

Talvi tuli

Koko talven kurassa kahlaamisen jälkeen näyttää pikkuinen talvi tulleen käymään, ainakin Itä-Uudellemaalle. Viikonloppuna kirmailtiin siis mökillä lumisissa maisemissa. Alla kuvasatoa.

Lenkkeilyä

Helsinkihän on tunnetusti kivikaupunki, ja Kruununhaka on Suomen kaupunginosista vähäpuistoisin. Niinpä iso osa ulkoilusta tapahtuu hyvinkin kaupunkimaisissa oloissa. Vaan tokihan koiruudet tarvitsevat vastapainoksi hieman rauhallisemmissa maisemissa tehtyjä lenkkejä. Ja vaikka metropolin ytimessä ollaankin, löytyy tällaisia maisemia ällistyttävän läheltä. Suosikkimme on Kivinokka, vanha työväestön mökkialue Herttoniemen eteläosassa, linnuntietä vain noin kolmen kilometrin päässä meiltä. Harva helsinkiläinenkään on tutustunut näihin maisemiin! Täällä on talvisin monesti oikein rauhallista, ja tällä kerralla koirat saivatkin temmeltää mereisessä ympäristössä suhteellisen vapaamuotoisesti .

Tällaista menoa meillä oli eilen:



Mukana siis Arska ja Kaikkonen (perävaunu ja perävaunu) sekä Hemppanen (josta ei myöskään ole juurikaan porukan veturiksi) ... ja maisemat!

MUOKS: Kivinokassa(kaan) ei koiria tule pitää vapaina. Koirien pito irrallaan kaupunkialueella on kielletty järjestyslaissa! Omalla vastuullamme olemme päästäneet koirat leikkimään valvotuissa tilanteissa ja äärimmäistä varovaisuutta noudattaen.

Sapuskaa pliis

Pienenä kevennyksenä yksi perheemme rutiineista, musikaalinen alkupala jokaikiselle ruokahetkelle - solistina Arwo-Merkki.

Tapaus Portaat

Viikko sitten Kaikale kompastui kotirappumme portaissa, liukastui kai ja mätkähti kevyesti rähmälleen. Ei siinä mitään, jatkettiin normaalisti. Vaan seuraavalla kerralla kun oltiin tulossa lenkiltä tekikin puolivuotiaamme täyden topin, tenän, vastahangan ja kieltäytymisen portaiden alapäässä. Ihme homma, alashan oltiin menty ihan normaalisti. Ei auta maanittelu, houkuttelu, lahjonnan yritys. Pentu siis sylkkyyn ja himaan. Seuraava ulkoilu - liinat kiinni, ei tonne, no way, jäkitys. Eikun perusmenetelmät käyttöön: vähitellen, baby steps, askel(ma) kerrallaan. Just joo. Lihapullalla just ja just etutassu kaksi askelmaa ylös, takatassut tiukasti lattialla. Ja taas pentu kainaloon ja...

Pari päivää harjoittelimme portaille astumista, ilman mitään varsinaista edistystä. Kaikkonen oli siis kannossa joka lenkin lopuksi, huoh...

Nyt olivat erilaiset kokeilut jo tarpeen. Nostetaan siis pentu portaiden yläpäähän, ja juu, menee ylös - haa, edistystä! Pentu muutaman askeleen verran alapäästä ylöspäin - eips, kipinkapin takaisin alas. Hmmm, rähmäys. Pinnahan tässä alkaa kiristyä, ei kai sitä voi viikkotolkulla temppuilla yksissä rapuissa. Vaan mitäs teet, yrität.

Seuraavana aamuna siippa tuli aamu-ulkoilulta riemuissaan: -Nyt se tuli portaat itse! -No miten ihmeessä se onnistui? -kokeilin vähän tuupata sitä alkuun, tokalta portaalta se vaan lähti meneen...!!!

No eipä ollut tullut mieleen että se tietty kaipasi rohkaisun, että "kyllä siitä mennä voi", ei mitään epäluuloja herättävää nameilla houkuttelua. Kumma heppu, sen koommin ei portaissa ole nimittäin ollut mitään ongelmia!


Jou, moon Ihme Häiskä