Piru on irti!

Tänään oli taas odotettu päivä (ainakin isäntäväen odottama...) kun Kaikulle (jota myäs Hiipiväksi Haamuksi kutsutaan) oli luvassa viimeviikkoisen riekkulenkin tapainen sukulaisvierailu: Katla-siskon (a.k.a. Pussipiru) kanssa oli määrä lähteä Torpparinmäen pelloille kirmailemaan.

Päivä oli sumuinen mutta se ei menoa haitannut. Sisarukset tuntuivat tunnistavan toisensa, ainakin leikki alkoi noin nanosekunnin sisällä kohtaamisesta. Meno oli tietty pentumaisen... päätöntä (sic!) ;-)

Aluksi juostiin ristiin rastiin, hypittiin ja riehuskeltiin muuten vain...


...sitten kreikkalaisroomalaista...


...vapaapainia...


kyynärpäätä kylkeen, reilu homma (joojoo, kyynärpää on ylempänä)


ota kiinni mistä saat


tunnista ruumiinosat


Kaikale halusi leikkiä myös Taigan kaa...


Pikkupennelit temmelsivät tauotta, ja badigaardit Taiga ja Arska yrittivät pitää jöötä minkä keskinäiseltä teerenpeliltään ehtivät: Arskan mielestä Taiga oli aikasen ihana...


Se mitä kuvista ei voi kunnolla päätellä on pienokaisten koko, absoluuttinen tahi suhteessa toisiinsa. Silminnäkijäarvioiden mukaan Hiipivä Haamu on aavistuksen verran korkeampi ja selvästi "tankimpi" vartaloltaan. Pussipirun pää taas ...hihi... no se on oikein kaunis, ja aivan oikean kokoinen! Juoksuvauhdissa Katla jätti Kaikun selvästi, onhan sillä kotona sprinttikoutsina vinttikoira...

Lopuksi vielä Kaikulaisen "poseeraus":


Tänään bongattu: oman haukun kaiku

Hammasteluja, hammasleluja

AUTS! Taas on pennelin kulmahammas kajahtanut pahaa-aavistamattomaan isovarpaaseen. RÄYH! Partakoltiaisen korva on saanut uuden tunnistusmerkinnän Kaikulaisen rei'ittimestä. MMÄYH! Katti on torjunut pikkuisen ilmastointiajatukset omalla terävähköllä tavallaan. IUIUIU! Nyt vastassa onkin Arskan kouliintunut kidallinen.

Pikkupennelin purukalusto tuntuu kaipaavan jatkuvaa harjaannusta niin hammastelun jalossa taidossa kuin kaiken liikkuvan pureskelussakin. Niinpä yllä kuvatun kaltainen meteli on itsestään selvä osa Kai-Kain hereilläoloaikoja. Tämähän on tuttua kaikissa penneliperheissä - hammasperäinen itseilmaisu saa tosiaan monia muotoja. Tähän asti on kuitenkin vältytty kaikelta remontointiin tai varusteiden kierrättämiseen johtavalta. Salaisena aseenamme tässä taistelussa ovat olleet isäntäväen paristokotelot ;-) joiden tukeva pahvi on kestänyt pikkuisen raatelua varsin pitkään. Samalla tukeva laatikko on luonut autenttisen, alakerran naapureiden ihaileman äänimaiseman: klonk, raah, KLONK, KLONKklonkPANG!

Salainen ase otetaan käyttöön aina kun tarvetta ilmenee, edellyttäen että tuotantolinjalta on valmistunut uusi kehitysversio. Tänä aamuna Kaikulous tuntui kaipaavan pientä väsytystä, joten törkkäsin tähän asti pisimmälle kehitetyn mallimme ihmeteltäväkseen. 18 sekuntia myöhemmin tilanne oli alla kuvatun kaltainen.



Aseemme oli epäonnistunut surkeasti: se luoksepääsemättömyys, joka aiemmin on jaksanut innostaa väsyttävään pureskeluun, olikin mennyttä! Pikku Jaws on murtanut koodimme, soluttautunut tuotantolinjaamme ja saanut käyttöönsä strategisen tietotaidon aseemme purkamiseen, tai sitten vain käyttänyt aikansa oman tuhovoimansa kehittämiseen. Nyt ovat entistä paremmat neuvot kalliit!

(PS. keskimääräinen elinikä viinilaatikolla on ollut tähän mennessä useita minuutteja, jopa varttitunnin verran. Välillä Arska tosin haluaa osallistua, ja silloin laatikon elämänliekki alkaa tietenkin lepattaa sekunneissa.)

Tällä välin bongattu: pyykkikone, Porvoon vanha kaupunki

Kipinöitä ja Kaikuja

Sunnuntaina juhlistettiin pyhäpäivää tekemällä pikku ulkoilu Arskan sydämen valitun, Kuutin, sekä pikkusiskonsa Kipinän kanssa. Meno oli odotetun iloista ja riehakasta, erityisesti tietenkin Kaiku ja Kipinä telmivät lähes taukoamatta. Puolitoista tuntia pelloilla teki tehtävänsä: loppuilta sujui torkkumisen merkeissä... alla muutamia tunnelmaotoksia - vaikka kännykameralla olikin vaikeuksia pysyä tilanteen tasalla!



alkuhäröilyä


lähetään meneen


räyh?


*ähinää, puhinaa*


hännästä kii ja kiertoradalle


RÄYH!


Mitä sä sanoit? Älä ala mun kaa...


auts, pirun sänkkäri


*nuuh*


Häh? (väsyneet kaverukset...)


Leikkitäti ja -setä odottaa...


...ryhmäkuvauksen alkua...


...turhaan...

Jipii, kaikilla oli kivaa eikä mitään isompia riitojakaan syntynyt. Tietysti kaksi pentua kimpassa ja vapaana toista tuntia tarkoittaa, että välillä äristään enemmän tosissaan. Kipsu ja Kai-Kai kuitenkin hoitivat pikku erimielisyydetkin koiramaisesti pois päiväjärjestyksestä, ja niinpä koko porukalle jäi reissusta hyvä tunnelma!

Tällä välin bongattu: ensilumi

Luonnetestejä...

Kaiku on täällä kaupungin vilinässä joutunut tai päässyt jo harjoittelemaan luonnetestin kaltaisia tilanteita. Tässä selostus muutamasta "osiosta":

Osa 1: taistelutahtoa
Olemme saapumassa pennun kanssa kävelyltä. Olemme porttikongissa, josta on tarkoitus mennä rappuun. Kaikuisaan (heh) kongiin tulee samaan aikaan nuori opiskelijatyttönen, joka on ilmeisen koirafriikki: nappaa lapasen kädestään, heiluttaa sitä Kaikun edessä ja saa pennun nappaamaan tiukan otteen. Sitten aletaan vetoleikki, puolelta toiselle aika reippaastikin, pentu tukevasti lapasessa kiinni. Tyttö nauraa, sanoo ettei lapasesta ole väliä, ja jatkaa. Kivaa on, riehua on ilmassa, mutta hetken päästä keskeytämme ettei kivuus muuksi muuttuisikaan. Kumpikin osapuoli olisi kyllä mielellään jatkanut! Penneli irroitetaan lapasesta ja jatkamme kotiin. Reippaasti pentu leikki ventovieraan kanssa!

Osa 2: outoja esineitä
Olemme Katajanokalla lenkillä, pimeässä, tuulessa ja sateessa. Yhtäkkiä pentu pörhistää ja alkaa tuijottaa ulkoministeriön rakennusta. Hetken kestää ennen kuin ymmärrämme että se katsoo vesiränniä, jossa vesi putoaa eräänlaiselle läpälle pitäen melkoista ääntä. Lisäksi vesi pääsee roiskumaan ympäriinsä, joten vaikutelma on omanlaatuisensa. Kehoitamme pentua tutustumaan outoon ränniin, ja se hiipiikin takakenossa lähituntumaan, nuuhkaisee pari kertaa ja jää istumaan rännin viereen. Näytän sille että sieltä tuleva tavara on vettä, pentu lipaisee kättä ja lähtee jatkamaan matkaa, ilmeisen epäkiinnostuneena. Seuraavalla nurkalla on toisenlainen, myöskin äänekäs ränni. Pentu käy tarkastamassa sen, jatkaa taas muina koirina. Seuraavaksi tuuli lennättää vastaan isoa kukkakimpun sellofaanikääröä. Pysähdys, sekunnin ajattelu, ja varovainen lähestyminen. Kun käärö tulee kohdalle, pieni loikka ja saalis on kiinni. Outoihin juttuihin siis tutustutaan asianmukaisella varovaisuudella, ja kun asia on harmittomaksi todettu ei se enää kiinnosta.

Osa 3: päällekäyvää
Olemme ylittämässä katua suojatietä pitkin. Läheisestä lähetystöstä tulee kadulle suurehko miespuolinen maihinnousutakkinen baltti, joka lähtee suunnastaan ylittämään suojatietä. Tapansa mukaan pentu seuraa katseellaan vastaantulevaa, häntä rennosti pystyssä ottaa askeleen hieman kohti tulijaa. Tämä pysähtyy pennun kohdalle, kumartuu pennun päälle, nostaa kätensä ja alkaa taputtaa - ajatuksena lienee saada koira reagoimaan, hyppimään, haukkumaan tai tekemään jotain. Kaiku istuu, katsoo miestä korvat hörössä eikä tee mitään. Mies sanoo pennulle jotain ulkomaankielellä (jota on syytä epäillä liettuaksi), kiihdyttää taputustaan ja heiluttaa vielä käsiään pennun edessä. Kaiku istuu, katsoo miestä korvat hörössä eikä tee mitään. Mies hymyilee minulle ja jatkaa matkaa. Jos olisin vainoharhainen voisin kuvitella olevani rotujärjestön salaisessa luonnetestissä!

Tilanne oli täysin ainutlaatuinen, odottamaton, enkä itse ehtinyt reagoida siihen mitenkään. Kun Kaiku näytti ottavan asian sekä tyynesti että mieheen ystävällisesti ja kiinnostuneesti suhtautuen, en myöskään puuttunut tilanteeseen. Vieraisiin Kaiku suhtautuu yleisestikin todella rauhallisesti, ei mielistele, on kiinnostunut muttei ylenpalttisesti. Rapsutuksia otetaan vastaan muttei kerjätä. Eikä näemmä pelästytä pienistä.

Tänään bongattu: valtaisia lammikoita, syyspuroja

Yksinoloa

Päivien "normalisoituessa" vähitellen on Kaikun elämään astunut uusia ulottuvuuksia. Nyt on täytynyt oppia olemaan ilman ihmisiä, jopa tuntitolkulla. Alkuun järjestettiin oppikirjamaisesti kompostointi: erotettiin verkolla "oma tila", johon hommattiin kaikki fasiliteetit alkaen Pääkalloluolasta (kuvassa taustalla) ja päättyen kattaukseen puruleluja ja muita puuhastelurekvisiittaa. Oma vessa oli itsestäänselvyys.



Ensimmäisistä kokeiluista viisastuimme jonkin verran: pennun aktiviteetit meidän poissaoloaikanamme olivat varsin erikoisia, absurdiudessaan suorastaan surrealismia lähestyviä (kuvassa etualalla). Olimme siis lähes pakotettuja luopumaan kompostointiajatuksestamme. Tämänhetkisenä johtonuoranamme on puisto-osastolta opitun hallitun hoitamattomuuden periaatteen sovellus: keräämme läppäreiden laturit lattialta ja lähdemme.

Mattojen suhteen (kuvassa osittain pennun alla) olemme kehittäneet nerokkuudessaan vertaa vailla olevan menetelmän: ne ovat lattialla. Samoin kirjahyllyssä majailee kirjoja, sohvalla on sohvatyynyjä, ja narikassa on kenkiä.

Vakavasti puhuen, kenkien suhteen on kyllä ilmennyt tiettyjä ongelmia:

Kengät ovat siis pennulle hieman isot. Mainittakoon, että kengän koko on 46, eli penneli on kyllä normaalilla kasvukäyrällä. -Noh, jos nyt totta puhutaan niin kengät ovat tänään muuttaneet eteisen kaappiin, vaikkei mitään mittavampaa vahinkoa olekaan aiheutunut.

Joka tapauksessa tämä yksin (tai kolmin, ovathan ne vanhemmat koirat toki myös läsnä) jääminen ja oleskelu on alkanut leppoisissa merkeissä. Kaikki vähäiset koiruudet tapahtuvat silmiemme alla. Lisäksi koiruudella tuntuu olevan korsikalaisittain katsoen (vrt. Goscinny & Uderzo 1975) vähintäänkin hyvät edellytykset kasvaa isoksi...

Tänään bongattu: humalainen setä klubitakissa

P & K -osasto suljetaan. Ei niitä muista pirukaan. Mutta kaikki sisälle pissaamisen mahdollisesti vielä jäljellä olleet estot ovat karisseet. Onneksi asumme isossa kerrostalossa - omat ja naapurin hesarit eivät kyllä riittäisi mihinkään...

Lähteet: Goscinny, Rene & Albert Uderzo (1975): Asterix Korsikassa. Helsinki: Sanoma Oy. 44 s.

Aluevaltauksia

Oikeastaan päivän epistola ei käsittele aluevaltauksia, vaikka siitäkin on tavallaan kyse. Lähdetäänpä alusta liikkeelle. Pentua totutettiin talon tapoihin etupäässä eteisessä, arkiolohuoneessa ja makuuhuoneessa.Ensimmäisten päivien jälkeen ongelmaksi osoittautui se, että "kasteen" saivat sekä keittiön että salin matot heti kun silmä vältti. Keittiön osalta tilanne rauhoittui maton oltua pariin otteeseen hetken kuivumassa. Epähuomiossa teimme kuitenkin sen virheen, että estimme saliin käynnin liian pitkään. Parin seuraavan tutustumiskäynnin tullen pikkuinen lirauttikin taas lähes välittömästi karvalankamatolle, huokaus.

Aiemminkin meillä on ollut sellainen menetelmä, että sisätilasta pyritään tekemään pennun omaa aluetta, pesää, johon koira ei tietenkään tee tarpeitaan. Tätä on toteutettu levittämällä leikkipaikkoja joka huoneeseen, erityisesti mattojen päälle, sitä mukaa kun koiruus kasvaa. Sanomalehdille on sitten eteisessä oma paikkansa. Alkuun tietysti valvotaan tarkasti. Yhdenkään pennun kanssa ei vielä ole tarvinnut pitää mattoja poissa lattialta, mutta tietenkin mattopyykkiinkin on varauduttu ja jouduttukin silloin tällöin.

Nyt on salin valtausta aloitettu hieman järjestelmällisemmin. Ongelmana vain on, että emme itsekään vietä tuolla kovin paljon aikaa, joten leikkihetkiä on rajallisesti. Vielä ei olla siinä vaiheessa, että pennun voisi huoletta antaa mennä saliin omin päin.

Kuvassa on merkillepantavia aistikkaita sisustusratkaisuja: sanomalehtiä korissa (ja lattialla eteisessä), K-raudan kompostikehikkoa (oviaukon verkoksi), palli ja pöytä oviaukossa (kissan tie verkon yli), kori lattialla (oikeassa reunassa; kohta johon on kakattu kerran).

Tänään bongattu: postiluukku

Ruokaa! RuoKAA!

Kotitaloudessa ruokahuolto on tietenkin yksi peruspilareista. Tämän tuntuu tietävän myös 14-viikkoinen koiranalku. Eihän meidän Kaikumme tietenkään ole mitenkään perso ruoalle, ei toki. Kaikki vain syödään mitä eteen kannetaan, tai mitä itse löydetään. Nyt alkaa jo hieman valjeta mitkä ovat pennelin mieliruokia: aamuruoka, päiväruoka ja iltaruoka! Lisäksi maistuvat tietyt välipalat, kuten kuivat namipalat, nakinpalat, juustonpalat ja lihapullanpalat. Ja vielä maittavat monet eksoottiset herkut, kuten kaninpapanat ja rusakonpapanat. Pienempinä annoksina menee sitten pikkukiviä, kepinpätkiä ja muuta lattioilta löytyvää ;-)

Meillähän on ruokinnan suhteen tiukka järjestys: ensin sapuskan saa Heimo, sitten Arska, ja viimeiseksi pikku-Kaiku. Arskallahan ei ole lainkaan itsehillintää kun ruokakupit on otettu esiin. Se piippaa ja "vuotaa" kaikin tavoin intoaan, kiljahdus pääsee välillä, ja asiaan kuuluu että puolet ajasta ollaan takajaloilla - bravuurina keittiöstä peruutus (A:n ateria tarjoillaan oviaukolle) takajaloilla takaperin hypellen kun kuppia tuodaan.

Noh, Kaikalehan näyttää olevan nopea oppimaan talon tavoille. Se kyllä odottaa ruokaa muuten kiltisti, mutta sanoo välillä KILJ! Isot koirat odottavat istualtaan ateriointilupaa, Arska istahtaa suoraan takajaloiltaan. Niinpä Nastamuumiokin on oppinut istahtamaan tismalleen samalla tyylillä hyvissä ajoin ennen kupin saapumista - jopa niin hyvissä ajoin ettei lopulta edes näe kuppiaan istumapaikaltaan...

Tänään bongattu: sisäpiha

P tulee sekä sisään että ulos aika lailla
K 4 ulos, 0 sisään
T keittiön pyyheliina (lussutettu märäksi)