maanantai 5. marraskuuta 2007

Ruokaa! RuoKAA!

Kotitaloudessa ruokahuolto on tietenkin yksi peruspilareista. Tämän tuntuu tietävän myös 14-viikkoinen koiranalku. Eihän meidän Kaikumme tietenkään ole mitenkään perso ruoalle, ei toki. Kaikki vain syödään mitä eteen kannetaan, tai mitä itse löydetään. Nyt alkaa jo hieman valjeta mitkä ovat pennelin mieliruokia: aamuruoka, päiväruoka ja iltaruoka! Lisäksi maistuvat tietyt välipalat, kuten kuivat namipalat, nakinpalat, juustonpalat ja lihapullanpalat. Ja vielä maittavat monet eksoottiset herkut, kuten kaninpapanat ja rusakonpapanat. Pienempinä annoksina menee sitten pikkukiviä, kepinpätkiä ja muuta lattioilta löytyvää ;-)

Meillähän on ruokinnan suhteen tiukka järjestys: ensin sapuskan saa Heimo, sitten Arska, ja viimeiseksi pikku-Kaiku. Arskallahan ei ole lainkaan itsehillintää kun ruokakupit on otettu esiin. Se piippaa ja "vuotaa" kaikin tavoin intoaan, kiljahdus pääsee välillä, ja asiaan kuuluu että puolet ajasta ollaan takajaloilla - bravuurina keittiöstä peruutus (A:n ateria tarjoillaan oviaukolle) takajaloilla takaperin hypellen kun kuppia tuodaan.

Noh, Kaikalehan näyttää olevan nopea oppimaan talon tavoille. Se kyllä odottaa ruokaa muuten kiltisti, mutta sanoo välillä KILJ! Isot koirat odottavat istualtaan ateriointilupaa, Arska istahtaa suoraan takajaloiltaan. Niinpä Nastamuumiokin on oppinut istahtamaan tismalleen samalla tyylillä hyvissä ajoin ennen kupin saapumista - jopa niin hyvissä ajoin ettei lopulta edes näe kuppiaan istumapaikaltaan...

Tänään bongattu: sisäpiha

P tulee sekä sisään että ulos aika lailla
K 4 ulos, 0 sisään
T keittiön pyyheliina (lussutettu märäksi)

Ei kommentteja: