tiistai 30. lokakuuta 2007

Siti Laif

Tylsähkön tiistain ratoksi pysähdyimme vakkariulkoilumme lomassa hieman puuhastelemaan. Paikka on tarkalleen ottaen P 6673640, I 2553118 (KKJ 3) eli Snellmaninkadun ja Kirkkokadun kulma. Tällaista siis on kaupunkikoiran arki... Kaiku raasu on joutunut tottumaan kaikkiin kaupungin ääniin ja olentoihin, ja onneksi se on tässä iässä aika "helppoa". Varmaankin aika iso osa kaikesta menee niin "yli" ettei siihen pentu vielä reagoi. Toivottavasti siitäkin jää positiivisia muistikuvia, ettei aivan kauhiasti ala mörköjä tulla nurkista kasvun myötä.




Varsinainen päivän juttukin on samoilta kulmilta. Säätytalon sivustalla tervehdimme ystävällistä bobkättiä ja siitä noussutta kuljettajaa, joka oikeansuuntaisesti arveli Kaikun olevan pohjoista sorttia, tai sitten montaa... Saadessaan porokoiraepäilyilleen vahvistuksen hän kertoi tarinan vuosikymmenten takaa, ajalta jolloin oli ollut nuorena poikana tsupparina presidentin linnassa. Pressana oli tuolloin tietysti Kekkonen, josta muutenkin liikkuu monenlaista urbaanilegendaa. Tunnettu hän oli monesta, ei vähiten suosiostaan naisten parissa. Tämänkin tarinan mukaan hänellä oli ollut eräs lappilainen ystävätär, joka kutsuttiin jonain vuonna linnan juhliinkin. Daamilla oli kaksi lapinkoiraa, joita hän ei kuitenkaan suostunut jättämään pitkän vierailunssa ajaksi kotikonnuille. Lisäongelmana oli tietenkin se, että koirat olivat tottuneet ulkoilmaelämään, joten niillepä ei noin vain löytynytkään kortteeria pääkaupungin sydämestä. Niinpä itsenäisyyspäivän aattona valtion timpurit rakensivat koirankopin kahdelle lappalaishurtalle - hotelli Hesperian kattoterassille! Sieltä sai haukku raikaa!

Tämä tarina on tosi. Tai ainakin se voisi olla.

Tänään bongattu: ompelukone näyteikkunassa, sadevesiviemäri

P 7 ulos, 4 sisään
K 5 ulos, 0 sisään
T kissan mielenrauha

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitsi, ku oli kiva nähä pien videopätkä :D Lisää tälläistä, kun myö tääl landella halutaan tietenkin nähä, et millasta se koiruuden elo on siel urbaanissa maailmassa... Nyt oon kyl vähä kade !!

Pihlajamäen Fantom kirjoitti...

Terve Petoliini, mehän pannaan videoo esille kunhan käydään paikoissa!