perjantai 2. marraskuuta 2007

Nastamuumio meets nastarengas

Tänään lastattiin Kaiku ja kumppanit autoon ja suunnattiin Porvooseen puhdetöihin. VesaK kunnosti veneen pukkeja ja nappasi talvirenkaatkin matkaan, koirapopulaatio riekkui pitkin rinnettä pää viidentenä jalkana. No ei aivan, sillä vasarointi oli isojen poikien mielestä kiinnostavaa ja Kaikun mielestä hieman epäilyttävää touhua, joten kaikki kerääntyivät antamaan tyylipisteitä. Pukkien lastauksen aikana tuomarointi muuttui jo melko äänekkääksi, kuormasta kun tuli yllättävän korkea ja kumman näköinen ja VesaK hyppeli ilmeisen elegantisti peräkärryn päällä sinne tänne, yrittäen saada kaiken mahtumaan ja pysymään laitojen sisällä.


Välillä vähän pelottikin?

Kaiku on myös ottanut oma-aloitteisesti ensimmäiset agilitytreeninsä. Säätytalon edessä on sellaiset "hianot" istutukset, ja ne on suojattu noin 20-30-senttisellä aidalla. Kaiku tykkää istutuksen kanervista ja pikku männyistä ja luikahtaa sinne aidan ali syöksähtelemään ympäriinsä. Parista kohdasta aita on kuitenkin melko matala, ja kahdella lenkillä pikku Kai-Kai on päättänytkin hypätä aidan yli - ja saanut tästä tietysti asianmukaiset kehut. Pitää kuitenkin panna jäitä hattuun, vielä ei ole agikoulutuksen aika!

Tokoilua on tietysti aloiteltu, sitähän sisältyy jokaiseen kävelyyn. Tähän mennessä on päästy siihen, että Kaikalous tykkää tulla vasemmalle puolelle ja ottaa kontaktin, siitä kun on aina seurannut pelkkää kehua. Kohta aletaan yhdistää "temppuun" vihjesanaa, eiköhän siitä sitten seuraaminen synny. Istumista on treenattu suoralla menetelmällä, ja siitä alkaa olla pieni havaintokin jo. Parhaiten on kuitenkin mennyt läpi kontaktin otto oman nimen tai naksautuksen (suulla) kuullessa - toimii kuin junan vessa. Luoksetulon esiaste on myös loistavalla mallilla, Nastis säntää luo täyttä neliä! Tätä on harjoiteltu pikkiriikkisten lihapullanpalasten kanssa, ja sen kyllä huomaa! Edelleen kehuja: hihnassa kulkeminen alkaa olla lähestulkoon vetämätöntä, ainoastaan innostuksissaan Kaide saattaa nykäistä remmin kireälle - mutta osaa kyllä hyvin löystääkin sen ihan itsekseen. Tätä on harjoiteltu perusmetodilla, eli vetäminen pysäyttää etenemisen, ja jatkamaan pääsee kun on itse löysätty hihna. Kärsivällisiä ja johdonmukaisia on oltu, ja näyttää siltä että tässä iässä ei oppi tosiaan mene ojan pohjalle. Elukkahan on kuin sieni, kaikki opiminen tapahtuu nopeasti. Toivottavasti kaikki tämä hyvä on "selkäytimessä" silloin kun uhmaiät alkavat...

PS. Tänään aloitettiin aamukävelyt pennelin kanssa juuri kun lehdenjakajat lopettelivat hommiaan (vrt. eilisen lopetus), elikkäs VesaK:n yöunet ovat taas kuosissaan... mutta tuote on taas priimaa, ja illalla ollaan 100% uudessa sapuskassa - joka muuten maittaa hyvin sekin.

(muoks: 22:34 ja ensimmäinen ison koiran kakan kokoinen tötterö tulostettu - eteiseen... hmmm, kyllä se taas pyysi, mutta kun en tajunnut ettei se halunnutkaan olohuoneeseen mun seuraani - kissan takia iltaisin koiravapaa alue - vaan ulos, oli siis tulossa hakemaan mua...)


Tänään bongattu: telakka, Itä-Pakila ja haukkuva nöffi

P 6 ulos, 5 sisään
K 4 ulos, 1 sisään
T ...ei mitään...? -no sisäilma kuitenkin

Ei kommentteja: