sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Piis of iisi piknik

Tänään visiteerattiin Tuomarinkartanon mailla vapaamuotoista lappalaiskoirien tokotreeniä seuraamassa, vähän niinkuin eskarissa. Kaikun mielestä ihmiset olivat toodella kivan koiranhajuisia ja namitaskuisia! Koiruuksia sitten katseltiinkin vielä matkan päästä, tavoitteenahan oli tutustua paikkaan ja toisten seurassa olemiseen. Kaiku otti hyvin kontaktia vaikka ympärillä olikin iloinen haukkuvien, juoksevien ja omituisen näköisesti omistajiensa kanssa pyörivien lapikasten karuselli. Kaikesta menosta ja meiningistä selvittiin kerrassaan loisteliaasti, käytiinpä vielä hieman ilakoimassa lumisessa purukasassakin.

Treenien lopuksi tehtiin pikku hyppely sänkipellolla - auts, hyppy, hyppy, auts, rapeahko rypsin/rapsin sänki kutitti masua ja nenääkin. Kivaa joka tapauksessa oli, ja hauskuuteen liittyi hetken päästä myös tuttu ja turvallinen Minttu-lapinkoira. Kaiku tapasi Mintun ekaa kertaa, ja alussa kyllä jänskätti ja pelotti, hieman piti välillä juosta karkuunkin ja hammasta vilauttaa, mutta hetken päästä juostiin jo leikkitätien seurassa ihan muina eläiminä.

Kotona leikittikin sitten unen pää, siitä sai kiinni koko kolmikko - kyllä aivojumppa työstä käy.

Tänään bongattu: hevonen

P monta ulos, muutama sisään (vähemmän kuin eilen)
K 4 ulos, 0 sisään
T edellisen kengännauhan jämät

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nice dispatch and this post helped me alot in my college assignement. Thank you on your information.