keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Porvoon Kaiku

Tiistai 23.10.2007

Tiistaipäivästä päätettiin tehdä kokemuspainotteinen. Meillähän on vapaa-ajan paikkana vanha pikku torppa Porvoon tienoilla, pihakin on aidattu ja aitaa varta vasten pentuvarmistettu mennäviikolla. Niinpä pennelmobiili lastattiin kevythäkillä, koirilla, vedellä ja eväillä. Kaiku sai ensimmäistä kertaa matkustaa takaosassa isojen koirien kanssa, ikiomassa kevythäkissään. Hieman meitä jännitti, miten pikkuinen sopeutuu muutokseen - mutta turhaan! Jo Porvoon moottoritielle tultaessa penneli oli umpiunessa, ja Epoossa torpan pihalle astelikin uninen ja venyttelevä pieneläin.

Uutta ympäristöä ei tarvinnut kauan kyttäillä, olihan paikka täynnä tuttujen koirien hajuja. Maalaisilmako lieni syynä vaiko syksyn lehdet, mutta pikku kullannupustamme kuoriutui tällä pihalla esiin riiviömäisillä syöksyillä partisvanhustamme kiusaava, Hempan hurjaa haukkua puutarhapenkkien alle pakeneva, ja edelleen hyökkäys-haneen-hyökkäys-haneen -tyylisesti riekkuva otus. Kyllä piisasi ääntä mäjessä! Myös kasoihin haravoidut vaahteranlehdet kirvoittivat hurjia syöksyjä, pomppuja ja rähinää. Illalla kotiin palatessa matka sujui taas turhankin leppoisasti: Kaikuhan oli levänneenä kotiovella, ja rauhallisen iltahetken sijaan saimmekin seurata porokoirajamboreeta! Kyytiä saivat niin omat kuin toistenkin lelut, terminoitiinpa siinä sivussa yksi kissanruokalaatikko ja pakastepizzapakettikin (nämä oli toki asetettu vartavasten leikkikaluiksi), ja hermot revittiin riekaleiksi niin Hempalta kuin Arskaltakin. Erityismaininta tuli kuitenkin keittiön bambuverhon vainoamisesta siihen pisteeseen, että se evakuoitiin olohuoneen ruokapöydälle rauhallisempia aikoja odottelemaan...

Tänään bongattu: elävä tuli hellassa

Päivän P&K-saldo: pissa, ulos ”muutama”, sisään ”muutama”; kakka, ulos 4 - sisään 0


PS. tästä lähtien alan pitää tarkempaa kirjaa P&K-luvuista...

2 kommenttia:

Mama Pihlajamäki kirjoitti...

Hyvä poikani Kaiku, pärjäilehän siellä kaupungissa jatkossakin. Äiti on kovin ylpeä, terveisin Hukka

Odeliini kirjoitti...

Hyvä meno Kaiku!
Pistä uusi perhe heti ojennukseen =)
Tosin sitä Arwoa kannattaa ehkä joskus kuunnella, siitä voi olla vaikka tulevaisuudessa hyötyä!